Päivin Oma Plogi- Etusivu

SPR VERIPALVELU

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kirppiksen Bambi

Kupittaan savea???

Laitampa vielä toisen esittelyn taannoisesta kirppislöydöstä.

Arvuuttelin mielessäni olisiko Kupittaan saven tekosia,mutta pohjassa ei ollut mitään leimoja tai signeerauksia,oli niin tai näin,suloinen se ainakin on  ja ilmeisesti siihen voi laittaa kynttilän.Kupittaan savi nimittäin teki tällaisia Bambi/peura aiheisia juttuja paljonkin. Samanlaista en ahkerallakaan googletuksella löytänyt. 


bambi pieni oon
Kuva on otettu tabletilla ja vähän sumea.


 

  Pakko laittaa vielä uudelleen kuva bambimukista joka sekin siis kirppislöytö ja aiemmin esitelty täällä...pohjassa on Riikalaisen posliinitehtaan leimat mutta joku posliininharrastaja itse on taiteillu kuvan ja nimen,siis kuppi alunperin Riikalaista posliinia.

pohjan leima
nimikkokuppi


 

 

 

 

 


Lyhyt postaus Lomoistani uusimmista


Koskapa olen kirppari-ihminen niin niitä kolutessa jotain aina tarttuu mukaankin. Ja koska olen ennemminkin keräilijä kuin hamsteri tai materialisti keräilykohteet lisääntyy,tai siis keräiltävät.


Helmi-maaliskuun löytöjä ovat nämä kaksi suloista ja pikkuruista  Lomonosovin eläinfiguuria, virtahepo ja tiikeri.Kokoluokkaa n. 10 cm.Pohjassa punainen leima. Lomoistani mun voi lukea lisää aiemmasta postauksesta täällä Lomonosov-tunnisteella.  

pikkulomot

Sitä tulee pohtineeksi mikä ero on keräilijällä, materialistilla ja hamsterilla....Jokaisella lienet oma käsitys ja sitten varmaan sivistyssanakirjalla oma!

Minä miellän että keräilijä kerää jotain tiettyä/tiettyjä rakastamiaan juttuja eikä koskaan saa kokoelmaa valmiiksi.Tekee sitä koska arvostaa tai on tunneside tms, sydämmellä hommassa mukana.

Materialisti arvostaa vaan arvon ja rahan vuoksi.

Hamsteri hamstraa vaan tavaraa oli se mitä hyvänsä.

Mitä mieltä olette,onko näin?


Jellonia ja 1 koira
Eka Lomoni ja puput


sekalaista seurakuntaa



Lomonosov-kokoelmani Helmi eli Hirvi



hra Boxeri
muumikin eksyi kuvaan


 Loppuyhteenveto


Eipä tästä kovin lyhyt postaus tullutkaan kun innostuin esittelee vielä uusiksi Lomoja...mutta ne vaan on ihania ja lähellä mun keräilysydäntä!

Haaveena olisi vielä löytää saksanpaimenkoira, mistähän sen kekkaisi ja saisi....punaisilla leimoilla tietty!


Tähän tuli nyt piiiiitkä väli mutta jos jaksat scrollata on lopussa vielä 1 kuva....ja pyydän jo anteeksi etukäteen jos kuvien latauksessa on ongelmia....siitä voi laittaa kommaa kyseiseen kohtaan kiitti!
Kun ei aina tiedä miten nuo kuvat latautuu kenenkin koneella...
Jossain blogiohjeessa oli että maksimissaan 4 kuvaa olisi hyvä ja vähän tekstiä.
Tässä tuli nyt monta kuvaa ja paljon pulinaa.
Miskani mun




 конец !

































torstai 23. huhtikuuta 2015

Remppaa,Muumia ja muutama lintuhäkki

Hei Meillä Rempataan!


Remppa etenee ja nyt alkaa olla keittiö kuosissaan, joku on happy! 
Ei meillä oikein muuta "tehty" kuin mm.vanhat kaapin ovet maalattiin, seinät maalattiin ja uusi tapetti yhdelle seinälle, "vähä"(paino sanalla vähä) vähennettiin tavaraa ja semmosta. 
Niin ja uusi lattia,entinen oli jo kovia kokenut vaalea muovimatto. N. 25 v on pitkä aika koira-ja lapsitaloudessa...Laitettiin Hiilitammi-laminaatti, kivasti nyt rapisee koirien kynnet :)
Pikku stailausta sen lisäksi, eikös se ole päivän sana vaikken mikään Marko Paananen olekkaan.

 Tuo uusi keittiön tapetti on aivan ihana,löytyi Sutelan Prismasta,ohessa kuva siitä ☺


lusikkata ja kannuva

 Meidän kerrostalon keittiö on oikeesti tosi pieni ja yksi seinä on melkein pelkkää ikkunaa.Tuossa tapetti seinällä oli aiemmin iso senkki ja siivouskomero sekä jääkaappi.No jääkaappi on edelleen mutta se on nyt nätisti ? kulmassa. 
Olohuoneen uudesta ilmeestä sitten oma postaus ja keittiöstäkin joskus enemmän,ehkä.

 Muumiuutuudet 2015

Muumia luki otsikossa ja menikin keittiön esittelyksi, joo uudet kesämuumimuki -ja kulho rantautui Prismasta tänään meillekin. Sekä 3 muumilusikkaa jotka olivat puoleen hintaan (n. 4 e ja risat tsipale)niin täytyihän ne ostaa käyttölusikoiksi, niitä ei ole koskaan liikaa.2 seikkailua ja 1 niiskuneitilusikka.
Tämä uusin kesämuki on muuten made in Finland.(ainakin tarralapun mukaan) Nykyäänhän muumimukit valmistetaan pääosin Thaimaassa.

Hetki rannalla


Pöytäliinana on  Marimekon harmaa Pikku lokki,piti laittamani olohuoneen verhoiksi mutta olivatkin liian lyhyet ja kapeat ,joku ei osaa lukea mittoja....mutta pöytäkaitaliinana (mikä sana)mennee ihan hyvin.  Vielä olisi toinen pari,mitähän sille keksisi?Tyynyliina? Kappa?
halvalla kun sai sano sulo vileenkin



Lintuhäkki ilman lintuja ?

Minusta tuli "lintuhäkkihullu".Ykskaks niitä alkoi kerääntyä huusholliini. 

Keittiön Trio-valaisin löytyi Hobby Hallista,ihana,ainakin entiseen verrattuna joka oli semmonen pitkä möhkäle katossa.Asennus on vielä vaiheessa, siksi tuo kamala solmu. Johto on liian pitkä mutta ajatus on vetää se "sivuun" kun saadaan joskus ja jouluna neliskanttinen pöytä joka hakusessa. Käytettynä siis ja lamppu sen yläpuolelle. Siihen asti roikkukoon noin keskellä kattoa.
Hiljaiset tipit katossa
häkkihepo
 Antiikinvalkoinen (tai mikä lie) ns. lintuhäkkihökötys tarttui mukaan lähikukkakaupasta mistä olimme ostamassa anopille synttärikukkasia. Siellä oli kaikkea muutakin kivaa sisutustarviketta joihin ei valitettavasti ollut sinä hetkenä liiemmin aikaa tutustua...(Nuo miehet! aina nillä on kiire!!!!)

Hepo taasen on K-rautakauppalöytö. Joka paikkaan ne noita sisustusjuttuja tunkeekin, olimme "vain" reunalistaostoksilla.Niinkuin yhtään ylimääräistä UUTTA tavaraa enää tarvitsisimme. Hirnui vakuuttavasti haluavansa mukaani.Ja oli halpa, 8,90e. Ihhahhaaa.


  Alimmainen koristus on tuikkukynttilää varten, tosin siihen voisi ajatella ledtuikkua, joka ainakin meillä, koira -ja lapsenlapsitalous sekä 1 säheltävä nainen olisi turvallinen vaihtoehto :)




Mutta söpö se on eikö olekkin? Kauppamatkalla bongasin. Vaarallisia nuo kauppareissut eikö totta?! Liukuhihnalle sitä saattaa sujahtaa välillä muutakin kuin reissumiestä ja metukkaa.

Tuikku häkki
Tää postaus meni vähän sekametelisopaksi, seuraava saakin olla sitten tiukasti vain yhden aiheen mutta niinhän se Elämässänikin menee pompin sinnetänne monta asiaa tehden yhtä aikaa.

Thank You kun ja jos jaksoit lukea. Tai ainakin kuvat katsella.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mummon lautasia

Sain tässä aikoinaan isältäni muistoksi ja perintönä hänen kotoaan tuodut muutama mummon lautanen. 

Ajattelin ostaa lautasripustimet ja laittaa nyt uusitun keittiön seinälle koristeeksi. 

Vähän on ajan patinaa ja kukkasiirtokuvat haalistuneita mutta mitä muuta voi odottaakaan Arabian ruokailulautasilta jotka aikana olleet varmaan kovassa käytössä. Ovat minulle rakkaita ja tunnearvo suunnaton,jota rahassa ei voi mitata.
soittajalle soppaa



Arabian Tehtaanmerkit-linkistä pääset katsomaan kaikki tehtaan merkit
massaleima painettuna ja kakkoslaatua


Kuten kuvasta näkyy ? on Arabian leima massaan painettu ja mitä ilmeisemmin ns kakkoslaatua eli aikanaan talousposliinia. Mutta kaunis kukkakuvioinen lautanen☺
 ja kuitenkin suht hyväkuntoinen ikäisekseen,arvelisin olevan 30 -luvulta ?
ei mikään ruusu mutta kukka kumminkin

lautasen pohjaa ylläripylläri

Vähän osumaa saanu soppalautanen

Kuvassa kuvattuna kaikki 3 lautasta ja takana omppukulhona hiukan uudempaa Arabiaa....Tunnistatko mikä?


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Illan lukuvinkki

Antiikki Retroilua


Kaupassa käydessäni bongasin tämmöisen lehden,täynnä mielenkiintoista asiaa retroilusta ja antiikista. Tuo kettumuki ☺muistan miten itsellä oli tuo penskana lempimuki,olisi kiva löytää tuollainen itselleen taas ihan muistojen vuoksi. Maksavat vaan aikas paljon ja ovat tosi retrokunnossa....:D
Liekkö kevät, ikä tai remppa saanut miut katselemaan sisutuslehtiäkin sillä silmällä. Niinku sinänsä välittäisin mikä on in ja mikä out. Se mistä tykkää sillä hetkellä ja sattuu kukkarolle on aina IN.


  Mutta nyt unten maille, huomenna taas uudet kujeet ja jutut.















Tarjolla Uusia Muumimukeja!

sikspäkki muumimukeja


Ensimmäiseksi esittelen Ruotsin markkinoille suunnatut mutta Suomessa tehdyt Håll Sverige Rent eli Pidä Ruotsi siistinä mukit☺

"Pitihän" se minunkin siivota Ruotsi näistä mukeista ja tilata hyvissä ajoin eli heti ennen virallista ilmestymispäivää Scandinavia Design Centeristä .

Näitä on myös myynnissä mm. Moominshopissa(siellä myös kaikkea muuta ihanaa muumikamaa tilattavissa englanniksi),Tallinkin Ruotsin laivoilla ja  ruotsalaisissa verkkokaupoissa sekä suomalaisella Ihanaiset verkkokaupassa.

Mukit kuuluu Ruotsissa käyvään kampanjaan  puhtaan ympäristön puolesta ja jokaisesta myydystä mukista menee 15 kruunua HSR säätiölle.Håll Sverige Rent. Linkin takaa  voit lukea asiasta ja vaikka tilata mukin, tarjottimen tai vaikkapa tiskirätin samalla teemalla.

Missään yleisessä myynnissä Suomessa nämä eivät siis ole kuten esim. kausimukit ja normaalit Muumimukit. Ja sehän tästä halutun ja halutumman tekeekin.

Minun Muumimuki TopTen -sijoitus ehdottomasti kärjessä ellei peräti ykkönen:)


Pirtsakan punainen Pikku Myy
Vanhat Pikku Myy ja Nuuskamuikkunet poistuivat takavasemmalle ja uudet (made in thailand) lanseerattiin tänä vuonna. Ohessa kuvat niistä kuvattuna kirjahyllyssäni. Odottavat uutta vitriiniä mihin mahtuisi KAIKKI mun 65 ja risat Muumimukiani + kulhot+ kannut +.....
...ja kevään vehreä Nuuskis takaa....

Mikä mahtaa olla sinun Suosikkisi ?


Päivitystä


Plogini ollut pienellä tauolla mutta ilahduttavasti Plogiani on käynyt kattelemassa n. 3000 kävijää,kiitos siitä . Tästä se taas lähtee,ostin alkuvuodesta tabletin jolla on nopeampi ja helpompi kirjoitella ja ottaa kuvia Plogiini ellei autocorrect toisin päätä mitä kirjoitan....tabletti on Samsung Galax  Tab4 10 tuuman näytöllä ja oon erittäin tyytyväinen. Tarkoitus on jatkaa samalla linjalla eli sitäsuntätä ja valokuvia ja haikuja.

 Vuosikin  vaihtui ja kevättä päin mennään. Meillä alettiin rempata ja samalla innostuin sisustamisestakin, miä joka aiemmin viisveisasin mitkä verhot roikkuu ikkunasta joten odotettavissa sisustusjuttuja. Edelleen keräilen kaikkea vanhaa ja ihanaa ja tietenkin myös Muumeja ja muumimukikokoelma on kasvanut taas muutamalla mukilla.
Joten maksua kevään odotusta ja mukavia luku ja Katseluhetkiä Plogini parissa ja kiva jos jätät myös pienen kommentin mitä tykkäsit ja mistä et ☺


 

Suosittelen

www.veripalvelu.fi

www.veripalvelu.fi

Plogini katsotuimmat