Päivin Oma Plogi- Etusivu

torstai 28. tammikuuta 2016

Arabian lautasia


 Kirpputorilöytö muutaman vuoden takaa.Näitä oli aika läjä mutta ostin vain 2+2.Tykästyin kuviointiin mutta en ole saanut selville(vielä) mitä sarjaa ovat. Tosin Arabialta on tullut suuri joukko nimettömiä,siirtokuvalla koristettuja malleja.

 Ns. Piippuleima kertoo lautasten valmistusvuoden sijoittuvan tuotantovuosiin 1932-1949.Pohjaleima kertoo vain tuotantovuosista.Kysy museolta- sivusto
kertoo asiasta tarkemmin ja paremmin. 
Laatutavara.com kertoo muuten vaan Arabiasta ja vähän muustakin.



Tunnistaisitko Sinä tämän koristeen?

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Vilenin kukkapurkit esittelyssä

vas. Hajuherne, Ruusu, Orvokki,Ruusu

 On se kummallista.Ensin oli Mökin 2 Ruusupurkkia (kuvassa alla, toinen Vilen, toinen GWS)). Tulivat Mökin oston perintönä. Niitä katellessa aattelin että ihan nättejä kukkapurkkeja mutta siihen saa jäädäkin, nuo saa riittää.


 Pari kolme viikkoa sitten törmäsin alla olevaan Vileenin Ruusupurkkiin( <---esittely)



Kas kummaa, nyt törmäsin nettikirppisryhmässä 3(kolmeen) muuhun Vilenin kukkapurkkiin.No onhan niitä aina välillä myynnissä ei sen puoleen mutta nyt Se Jokin vetosi minuun ostamaan(sopiva hinta?, Ex Tempore?)


1.HAJUHERNE 
Vilenin kukkapurkeista kuulemma se harvinaisin purkki.





Ei mitään merkintää pöh

 2.ORVOKKI(TUMMANSININEN)
 Orvokkia löytyy kuulemma kahdella eri väri sävyllä;sinisenä ja liilana.Tämä on IHANA <3






Vilen-merkinnällä

3.Kolmas purkki tuli kannettomana mutta se ei haitannut koska Ruusupurkkeja jo oli kannellisena.Kaikissa näissä on sitä kuuluisaa Ajan Patinaa... Olen aivan rakastunut näihin <3 Vilenin kukkapurkkeihin.

 Vilenin Kukkapurkkisarjaan kuuluu myös kaunis Päivänkakkarapurkki(ei kuvaa).
Lisäksi Kukkapurkkeja on myös GWS-merkinnällä. Vähemmästäkin menee sekaisin! 

Palaan näihin Kukkapurkkeihin myöhemmin...

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kasvisto -kansio 60-luvulta

 Muisto aikojen takaa!
 Haurastuneet ovat Kasviston-kasvit....

Kasvisto-kansio 1960-luvulta johon kerättiin kasveja koulua varten.Ideana oli kerätä siis mahdollisimman monta erilaista kasvia, nimetä ne, päivämäärä ja keräyspaikka ja teipata ne kansioon.(ks.kuva).Opettaja teki sitten korjaukset yläpuolelle.

Kuulemani mukaan jokaisen koululaisen painajainen,etsiä ja kerätä kasveja kesälomalla pellolta,metsästä,milloin mistäkin.
Syksy kun saapui ja syyslukukausi alkoi piti Kasvisto olla valmis.Tarkoitus oli lasten ja nuorten oppia Suomen kasvit, sinänsä hyvä idea. N.50-vuotias Kansio on isännän oma ja kyllä hän tunnistaakin ainakin yleisimmät. Itse olen vähän nuorempi joten meillä ei enää ollut kasvien keräilypakkoa, mutta muuten on kyllä iskostettu mieleen aikoinaan peruskoulussa päivänkakkarat sun muut saniaiset ketunleipineen....

En tiedä kuuluuko nykyajan opetussuunnitelmaan herbaarion kerääminen nykyajan pilteillä?

Löytyykö sinulta/lähipiiristä vanhaa Kasvisto-kansiota?

Tälläistä tänään, huomenna jotain muuta.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Aina vaan peltipurkkeja!

Ja niitähän riittää....joten esittely jatkuu, olkaa hyvä. Kaapin kätköistä kaivoin seuraavat kirppislöytöni, jotka onnistuin bongaamaan joku aika sitten sopuhintaan. 

10.VILEN FINNWARE PELTIPURKIT 
Vilenin mainiot peltipurkit ovat 60-luvulta.

RUUSUPURKKI 


 Korkeus n. 12 cm, läpimitta n. 9,5 cm. Kunto tyydyttävä, ajan patinaa kuten kuuluu ollakin kun on kyseessä vanha purkki.Ai se hinta? Muutama euro,olikohan 2 e.Ei kallis. Kiljuin sisäänpäin innosta löytäessäni tämän. Onneksi kaikki ei ole rahanahneita.



11. KELTAINEN KUKKAPURKKI


 Kukkapurkkeja löytyy erivärisinä mm. sinisenä ja erikuvioinnilla.Googlettamalla löytyy.Itse löysin vain yhden keltaisen kuvahaun kautta ja sekin oli japanilainen(?) sivusto K(ä)aspaikka.com missä oli muitakin suomalaisia peltipurkkeja myynnissä, teksti japaniksi(?).
Tähän purkkiin palatakseni...korkeus n.13 cm,läpimitta 10,5cm. Kunto tyydyttävä ja maksoi 3 e. Ei paha hinta.
Kaunis kesäisenoloinen kukkapurkki!



12.VIRI KAAKAOPURKKI
 Nostalginen peltipurkki minun ikäkaudelle(1960 ja risat).Mummon mökillä maalla aikoinaan juotiin kaakaota ja se oli Viriä,mitäpä muutakaan .Yleinen peltipurkki,luulisin, on myynnissä vähän joka paikassa vaihtelevin hinnoin.

Korkeus kannen kanssa 10 cm ja läpimitta n.10,5cm.Ostin kun halvalla sain (3e).

Ulkoapäin moitteettomassa kunnossa mutta sisällä vähän ruostetta.



13.ERIKOISKUTSU kahvipurkki 
 Tukkukauppojen Oy Helsingfors ruusukoristeinen kahvipurkki, korkeus 15,5 cm.Saranakannella,sisältä siisti(ks.kuva), ulkona vähän ajan patinaa,70-luvulta ellen erehdy.Kaunis purkki tämäkin.




14. FAZER ANANAS pyöreä karkkipurkki(320g)
 Laitanpa esittelyn tästäkin vaikka tämä taitaa kuulua uudempiin peltirasioihin.
 k.6,5 x 10 cm.Maksoin 2 e.No joskus tuokin on vanha :D


Vertailun vuoksi laitan kuvan keräilyversiosta....
KUVA LAINATTU HUUTONETISTÄ

 VANHOISTA PELTIPURKEISTA :VANHAT SUOMALAISET PELTIPURKIT
voit lukea enemmän, aukeaa kyseisen oikeasti wanhan Ananaspurkin kohdalta.
Siellä on hienosti esitelty suomalaisia vanhoja peltirasioita ja purkkeja ja on oikea Tiedon Aarreaitta keräilijöille.

Facebookissa on myös oma ryhmä vanhojen peltipurkkien keräilijöille: Peltipurkkikirppis.

 Pieni tietopläjäys loppuun Vilenin purkeista ja historiasta:
 Ab Viléns Fabriker – Vilénin Tehtaat Oy 1907-1965

Liikkeen perustivat vuonna 1907 konsuli Albert Vilén ja johtaja Artur Vilén toiminimellä Veljekset Vilén. Artur Vilén kuitenkin erosi yhtiöstä vuonna 1910 ja konsuli Albert Vilén jatkoi toimintaa samalla nimellä. Vuonna  1925 Albert Vilén otti osakkaiksi poikansa Albert, Harald ja Herbert Vilénin. Osakeyhtiö Ab Viléns Fabriker – Vilénin Tehtaat Oy perustettiin vuonna 1928. Bröder Vilén toiminimi säilyi kuitenkin rinnalla kiinteistöyhtiönä.

Yhtiöön kuului monia pieniä yrityksiä teollisuuden eri aloilta, mm. metallituotetehdas, neulatehdas, konepaja ja korkkitehdas. Tuotettiin peltirasioita, metallilankoja, neuloja, korkkeja ym. rautakauppatuotteita. Vuonna 1934 avattiin Helsingissä myyntikonttori. Uusi metallituotetehdas rakennettiin vuonna 1937 ja korkkieristyslevytehdas vuonna 1940 Masabyhyn (menetettiin Porkkalan luovutuksessa). Masabystä Turkuun siirretty korkkieristyslevytehdas siirrettiin edelleen vuonna 1950 Naantaliin. 1950-luvulla yhtiössä ponnisteltiin kovasti yrityksen laajentamiseksi, kunnes Oy G.W. Sohlberg Ab osti yhtiön vuoden 1960 alussa. Toiminta jatkui entiseen tapaan, paitsi että rasiaosaston koneet siirrettiin GWS:n Turun tehtaalle.  Vilénin Tehtaat Oy:n toiminta päättyi 31.3.1965.

Heljä Strömberg 31.1.2003
 

Lähteet:
Elka, Oy G.W. Sohlberg Ab:n arkisto, toimintakertomukset, 1960, 1965 (#534)
Kaupparekisteri
Suomen Teollisuus 1951. Toim. V.A.M. Karikoski, T.K. Kannel, K.A. Lavonius. Helsinki 1951.

Kopsattu elma.elka.fi/Arkhistory/V154.DOC


 Kuten kuvista näkyy on hyllyille ja kaappeihin eksynyt muitakin kuin Chymos-makeispeltirasioita...Mitäpä näillä kaikilla teen? Elintarvikekäyttöön niistä ei enää ole, se on selvä, mutta muitten pikkutavaroitten- ja esineitten kätkemiseen oivia. Mökillä olevissa peltipurkeissa säilytän mm. tuikkukynttilöitä, tulitikkurasioita, ym sälää.Vain mielikuvitus on rajana!

Mitäs kivoja purkkeja teidän kaappien kätköistä löytyy????

torstai 21. tammikuuta 2016

2 vuotta PoP



 Vähän niinkuin varkain ja salaa täytti rakas Plogini 6.1.16 kokonaiset 2 vuotta!Niin se aika menee! Silloin 6.1.2014 väsäsin ensimmäisen postaukseni joka käsitteli blogin aloitusta,mitäpä muutakaan.
Ensimmäisen postauksen voi käydä lukaisemassa tuosta linkistä kuka jaksaa ja viittii.

Samalla voisin haastaa itseni vastaamaan pariin kysymykseen itsestäni ja blogistani...

1.Miksi aloitin bloggaamisen,hyvä kysymys, kai se oli tarve päästä ilmaisemaan itseään, esittelemään kirppislöytöjä ja Muumeja,halua kuvata itse ja julkaista kuvia.....Paljon on jo kahteen vuoteen ja tähän blogiin mahtunut ja lisää tulee,samoilla linjoilla kuten on jo todettu monen monta kertaa.Ainahan maailmaan vielä yksi blogi mahtuu vaikka lukijoita olisi 0!


 2. Mistä keksin blogin nimen?
Plogin nimi lähti sanaleikittelystä ja siitä etten keksinyt parempaakaan. Oikeasti olen ihan mielikuvitukseton ihminen. PoP tulee siis sanoista Päivin Oma Plogi, yllätysyllätys.Loppukaneetiksi -sitäsuntätä. Yhtä hyvin olisi voinut olla Päivin sillisalaattia,Turinaa ja tuskastelua ym ym...Oma etunimi profiloitui kuitenkin mukaan ja leikkisästi väänsin blogin plogiksi että rimmaa PoPin kanssa; PoB ei.Ja PoP taas tarkoittaa "suosittua","se on PoP"mitä tämä blogi oikeasti ei ole :D





Siispä tarjoan täältä virtuaalikakkua kaikille mahdollisille ja mahdottomille lukijoille <3


Juhlan kunniaksi raahasin vitriinistä nämä Japanilaiset ruusukupit esille joista tarjoan Teille lisäksi virtuaalikahvit!

 (Kirppikseltä ostettu muutama vuosi sitten,hintaa en jaksa enää muistaa.)

 Mahottoman söpöt ovat eikös vaan joten kyllä näistä voi kerran vuodessa kahvit juoda :)
Oikeasti kai tämä on teeastiasto? mutta meillä kun ei juoda teetä saavat toimia mokkakuppeina(vetoisuus 0,5 dl,tarkastin juuri).Lilliputtikupit Made in Japan.


PoPpailu jatkuu,tilastoista kiinnostuneille on 9556 käynyt blogissa ,ihanaa,odotan jännityksellä milloin menee 10tonni rikki.
200 tekstiä julkaistu (ja vielä enemmän kuvia) ja muuta kommenttikin tullut ja jäseniäkin on 6 kpl,kiitos kullanmurut <3
psssss: Arvontoja ei ole tiedossa,ainakaan vielä, mutta mistäs sitä koskaan tulevaisuudessa tietää...kun löytäs vain sopivia palkintoja ;)
 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

How to Make Coffee-Kahvipannuja ja termoskannuja

 













                  


Ajatus tähän postaukseen tuli siis kun löysin kaapista pari vanhaa, käytettyä kahvipannua.

1. Painometalli Made In Finland 18/8 1L

Minusta ihan mahottoman söpö, lapsuuden kodin peruja.Täysin käyttökelpoinen vieläkin ja toiminut välillä teeveden keittopannuna.

Painometalli-yrityksestä löytyi vähän tietoja googlettamalla joten jos joku valveutunut lukija asiasta jotain tietää, saa kertoa! 

Muistelisin kuitenkin allaolevan pannun olevan 1960-70 -luvulta, on ruostumatonta terästä, korkeus n. 13cm kannen kanssa.




2. Hackmann/Sorsakoski teräs kahvipannu

Roskispelastus, vain koristeena, satunnaisesti teepannuna

 Hackmannin tuotteet on sentääs tunnetumpi "brändi" ja googlettamalla löytyi tismalleen samanlainen kahvipannukin  

Four Seasons Design Shopin -sivulta. Sivulta kopsasin lähempää tietoa kyseisestä kahvipannusta:

  • suunnittelija Veikko Aliklaave

  • tuotannossa noin 1960-1970- luku

    • korkeus 170mm kannen kanssa

    • paino 626g 

    • alkuperämaa Suomi Finland

    • materiaali ruostumaton teräs 18/8

    • tilavuus 1,5 Litraa






    Ja sitten kun kahveet on keitetty ja kaikkea ei jaksa juoda,laitetaan loput kahvit termoskannuun...

    DESIGN G.ROSENDAHL, FALKENBERG,SWEDEN

    Tämä vanha punamusta 27 cm korkea termoskannu/pullo on kirppislöytö aikojen takaa, maksoi huimat 50cnt.Löysin sen lojumasta kirppiksen rojukorista pölyttyneenä.Minulla ollut lähinnä koristeena(kummia koristuksia mulla =) )vaikka sisältä onkin kiiltävä ja käyttämättömän näköinen. Syy miksi ostin oli pohjamerkintä: Design G.Rosendahl, Falkenberg, Sweden.Ulkonäkökin viehätti ja kannun muotokieli.

    Samanlainen ROSENDAHLIN TERMOSKANNU 

    löytyi netin syövereistä googlettamalla kuvahaun kautta.Kuvatekstin mukaan termospullo olisi 1950-luvulta.?!



    Tässä yksi syy miksi koluan kirppiksillä kaikki takanurkatkin ja korit ja miksi minulla menee aina niin tuhottomasti aikaa siellä ja miksi käyn yksin :D 

     

     

    Mitä Arjen Aarteita sinun kaappien kätkösistä löytyykään?Seuraavan kevätsiivouksen yhteydessä katsokaapa Sillä Silmällä....

     

 

Suosittelen

Pirunpäinen naulakko

  Eilen toteutui yksi haave; sain ja hain postista ns.Pirunpää-naulakon.Naulakko oli löytö Facebookin kirppisryhmässä jossa se oli huudet...

Plogini katsotuimmat