Päivin Oma Plogi- Etusivu

Essi mökkikoira

Essi mökkikoira

Select Language

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Leluja Leluja

oonko vähäks söpö?

eli katsaus vanhoihin leluihin


  • Suurin osa muksujen vanhoista leluista on päätynyt sinne minne varmaan monilla aikojen saatossa eli kierrätykseen, rikkinäisinä roskiin ja sitä myöten kaatopaikalle. Jotain sentään on säilynyt josta seuraavassa lyhyt esittely leluista joiden arvelen lukijoita kiinnostavan :D

nuorimman pojan Batmanauto



etumaskia

hau hau!
  • "Batmanauto" on 90-luvulta, vielä patterilla toimiva, liikkuu eteenpäin, valoja vilkuttava menopeli. Tämä oli nuorimman pojan lempiauto jonka saa sitten kun haluaa itselleen. Auto ei taida olla virallisesti batmanauto mutta samanlaiset siivekkeet + muut herkut.
  • tytön valkoinen pitkäkarvainen lelukoira on pattereilla liikkuva, haukkuva ja istuva. Koiralla on myös hieno pinkki talutushihna jossa on/off kytkin. Alkuperäinen laatikko on myös säilynyt missä koiraa on säilytetty. Huomaa hauvan upea turkki ;) 90-luvulta tämäkin ja ihan lähikaupasta ostettu ja oli tyttösemme lempilelu jonka saa sitten kun haluaa.

hei helistimiä
  • yllä on vauvan helistimiä eri vuosikymmeniltä: eka on varmaan kaikille tuttu Hymy(naama)-helistin, tää on ostettu 80-luvulla samoin oikeanpuoleinen merkiltään Chicco. Keskimmäinen Pupu on vinkunut joskus ja luulen sen olevan 60-70-luvulta? (oikaiskaa jos olen väärässä) Ei tietoa onko kotimainen vai mitä.

pupu

  • Lopuksi kuva pehmoleluista joita oli varmaan tsiljoona yhdessä vaiheessa mutta joukko kutistunut kuten kuvasta näkyy. Näitä ei hävitetä! Onneksi edes nämä säilyneet, toisaalta harmittaa että osa tullut hävitettyä...:(
  • Sami-kotka( jenkkihattuinen) ja sen vieressä oleva Lamb-lammas ovat vanhemman pojan ensi pehmoja vuodelta -83 ja olen tyytyväinen että ovat pysyneet tallessa <3

parkkitalo vm- 90 ja risat
  • olisi kiva tietää Teidän muistoja lapsuuden leluista,joko omia tai lapsienne!
  • palaan aiheeseen myöhemmin....

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kirppislöytöjä!


  • Tänään tuli taas kierrettyä kaupungin kirpparit. Mitä tuli ostettua? No ei oikein mitään. Yhtään Muumia ei vastaan tullut, tää on Muumiköyhä kaupunki :(
  • Kupittaan saven eläinfiguureja oli 3 kpl eräässä kirpussa, mutta jätin ne pöydälle kun en kerää niitä. Priimaa olivat ja vissi edullisiakin kun myöhemmin googletin lisätietoa niistä. No,kaikkea EI voi kerätä, minäkään :D Ei harmita.

Jotain sentään löysin....(Pelastusarmeijan kirpulta)

suloinen maatuskapyyhe

retro tipu-kaitaliina
  • Kohtahan se on Pääsiäinenkin niin pääsevät pöydälle ja esille! Ei hajuakaan ovatko retroa vai mitä mutta olivat uudenkarheita ja käyttämättömiä. Laitoin näistä myös kuvan Lumppulan sivuille Kirppislöytöjä. Nämä maksoivat(uskallan tunnustaa) huimat 5 e ja sentit päälle yhteensä.
  • Kuvat vähän tylsän oloisia kun menin ottamaan ilman salamaa; värit varsinkin Maatuska-pyyhkeessä ovat luonnossa paljon kirkkaammat!

  • Aikaisempia (netti)kirppislöytöjä ovat nämä söpöt Miska-karhu juomalasit ja figuuri. 
  • Mutta ei tää päivä aivan Muumiton ollut!

muumipoika











muumityttö



  • postissa tuli näet tänään Muumipoikamuki <3
  • vv 1992-1997
  • mun muumikokoelman 57. muki :)





  • Muumipoika pääsi aiemmin hankitun Muumitytön viereen
  • Muumitytön valmistumisvuosi(vv)1992-1997
  • eroavat nykyisistä ns.Teemamukimalleista sillä ovat mm.pienempiä
  • tässäpä tätä, lisään muumilinkkejä tuohon sivuun mistä pääsee katselemaan lisää Muumeja :)

torstai 27. maaliskuuta 2014

Haiku ja Kuva Keväästä



 
mökkirantaa


pajun kissatkin
tuulessa jo keinuvat
kevään merkkinä

  • päivi 27.3.14

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Muumikirjallisuutta

Kirjahyllystäni löytyy tietty myös Muumeihin liittyvää kirjallisuutta josta pieni vilkaisu niihin. Ei niitä nyt aivan valtavasti ole,olen ostellut kirjoja kun on vastaan tullut kirppiksiltä ja yhden sain viime Jouluna joululahjaksi parhaalta kaveriltani <3

Toven kuvittama

  • Tove Janssonin ensimmäisessä kirjassa, Muumit ja Suuri Tuhotulva ovat Muumipeikko ja hänen äitinsä Muumimamma etsimässä kadonnutta Muumipappaa. Etsiessään pappaa he kokevat monia seikkailuja ja säikähdyksiä, mutta loppujen lopuksi perhe on taas yhdessä!
  • He löytävät myös lopulta kauniin pienen laakson, kauneimman paikan mitä he ovat koskaan nähneet...
  • kirja ei ole kovin paksu,vain 54 sivua mutta kuuluu jokaisen lukevan Muumifanin kirjahyllyyn
  • kirjassa parasta ovat Toven kuvittamat mustavalkoiset kuvat ja tietysti jännittävä tarina suuresta tuhotulvasta
  • ruotsinkielinen alku teos on nimeltään Småtrollen och den stora översvämningen 1945
  • tekijän kuvittama
  • tämä kirja on painettu v.2007 Porvoo Wsoy, kuudes painos
  • suomennos Jaakko Anhava

Vem ska trösta knyttet?

takakannen kuvitusta
  •  Kuka lohduttaisi Nyytiä? on varmaan kaikille tuttu vaikkei Muumeista välittäisikään. Se on kertomus pikku Nyyti Nyytiäisestä joka asui yksin talossaan kamalan peloissaan kunnes päätti lähteä kulkemaan maailmalle...
  • Toven ihana ja värikäs kuvitus, tekstitys,kaunis ja herkkä, surullinenkin tarina "kuka lohduttaisi Nyytiä", ystävyyden etsimisestä ja siitä kuinka he elivät elämänsä loppuun asti...Nyyti ja Tuittu!
  • suomentanut Kirsi Kunnas
  • painovuosi 1960 Wsoy





värikästä


  • Lopuksi sarjakuvia....Muumipeikko sarjakuvat 1-8
  • pehmeäkantisia, mustavalkoinen kuvitus
  • kovakantinen laatikko sisältää siis 8 erilaista sarjakuvaa ja yhdessä sarjakuvassa on 3 tarinaa

Muumipeikko
  •  suomentaneet Juhani Tolvanen ja Anita Salmivuori
  • tekstaus Erkki Kukkonen
  • Wsoy 1992
  • ruotsinkielinen alkuteos Mumintrollet 1-8
  • copyright solo/bulls 1990   
  • Lisäilen Muumikirjoja sitä mukaa kunhan saan kuvattua niitä ja jaksan, muutama mielenkiintoinen opus täytyy vielä esitellä.
  • Jokin noissa Muumeissa viehättää kirjoinakin, ehkä se on se Elämän Filosofi ja Asenne! joka tulvii rivien väleistä ( ja Tove Janssonin kuvituksista) ehkä paremminkin kuin mukeista.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Wanhoja Kirjoja


eli katsaus Klassikoihin!

  • Rakastan kirjoja,varsinkin vanhoja kirjoja ja aika kiitettävästi niitä on kirpputoreilla vastaan tullutkin ja mukaan tarttunut (niin live kuin nettikirpuilla) eikä niistä tarvitse maksaa välttämättä itseänsä kipeäksi.(Tietty on myös sellaisia arvokirjoja tyyliin ensipainos tms mutta en tarkoita nyt niitä.)Päinvastoin kerran sain jopa ilmaiseksi mukaan muutaman!
  • Asiaan kuuluu että joko olen kirjan jo aiemmin lukenut ja luen uudelleen tai ostan sen lukeakseni.
  • Seuraavaksi voisi kysyä mikä on "Wanha",onko se 100 vuotias vai 10 vuotta vanha nide? Itse määrittelen nyt kaikki teokset, mitkä ovat minua vanhempia. :D No,jokainen saa ehdottaa omaa perustelua mikä on jo vanha kirja.?
Alaotsikossa lukee sana Klassikko ja tämäkin on vain minun mielipide että nämä seuraavat kuuluvat niihin!

nuorten lukemistoa
  • R.L.Stevenson: Aarresaari, kaikkien tuntema suosittu seikkailu-ja merirosvokirja nuoresta John Hawkinsista ja häijyistä merirosvoista, varsinkin Pitkä John Silveristä jotka jahtaavat Aarresaarelle kätkettyä merirosvoaarretta. Kuulu on myös hoilotus "Arkulla vainaan 15 miestä,ohhohhoo ja rommia pullo!
  • teksti on vanhanaikaista mutta luettavaa (ja siksi myös viehättävää) ja tarina etenee loogisesti saarelle ja sieltä poiskin. Varmaan ollut jännittävää luettavaa aikoinaan nuorille (pojille)
  • alkuteoksen nimi on Treasure Island,suomentanut Aulis Nopsanen ja WSOY:n painama v. 1945
  • Aarresaari Wikin silmin

aikaa on siitä siis

  •  Jules Verne: Salaperäinen saari kertoo viidestä miehestä ja koirasta jotka haaksirikkoutuvat kuumailmapallolla salaperäiselle saarelle. Neuvokkuutensa ja ahkeruutensa avulla heistä tuleekin uudisasukkaita joita kuitenkin ajaa palo takaisin kotiin. Saarella heitä auttaa salaperäinen henkilö joka paljastuu kirjan loppumetreillä
  • seikkailukertomuksen teksti on juohevaa ja sujuvaa ja saa miettimään miten itse toimisi joutuessaan autiolle saarelle?ehkä hiukan jotakin saattaa häiritä kaikki keksinnöt joita tehdään elämää helpottamaan,kuten lennätin,onhan joukon mukana insinööri joka tuntuu tietävän kaikesta kaiken ja osaavan myös!
  • Kaikki Vernen kirjat ovat ehdottomia suosikkejani koska ovat olleet aikaansa edellä ja tempaavat mukaansa seikkailuun ja sai mielikuvituksen laukkaamaan. Tosin luin nuorena joten jos nyt lukisin kaikki uudestaan saattaa lukukokemus olla erilainen...Nuorena sitä on niin mistään tietämätön ja valmis mielikuvituksellisiin seikkailuihin!
  • suosikkini Vernen seikkailuista on Matka maan keskipisteeseen
  • L’île mystérieuse, 1874, kuvittanut Poika Vesanto, alkuteoksen 42:nnesta painoksesta suomentanut Samuli S. Kolmas painos Kustannusosakeyhtiö Otavan laakapaino Helsinki 1953
  • Jules Verne wikissä

  • Mark Twain: Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin seikkailut
  • Huckleberry on kepposteluihin valmis nuori poika Mississippijoelta ja kirjassa avautuu rehevä ja värikäs elämä ja sen tapahtumat nuoren pojan silmin. "Jatkoteos" Tom Sawyerille ja he ovat ystävyksiä keskenään.
  • T.S:n on suomentanut Yrjö Kivimies, neljäs painos, WSOY Porvoossa v. 1949
  • H.F on suomentanut Yrjö Kivimies, viides painos, WSOY, 1948




kauniit kannet

  •  Jack London: Kuunlaakso 1&2
  • täytyy tunnustaa etten ollut kuullut kyseisistä kirjoista ennen nähdessäni nämä vanhojen tavaran ja kirjojen liikkeessä,kirjailija oli toki tuttu ennestään! Ensimmäiseksi kiinnitti huomion kirjojen ulkoasu; koristellut ja kullanväriset kannet.
  • Kuunlaakso kertoo koskettavasti  nuoren avioparin tarinan vuosisadan alun Yhdysvalloissa. Saxon,on nuori tyttö joka ennen avioitumistaan työskentelee työläistyttönä silittäjänä ja Billy on taas boksaaja eli nyrkkeilijä. He kohtaavat toisensa eräässä tapahtumassa ja rakastuvat toisiinsa. Alun vaikeiden vaiheiden (he mm. menettävät lapsensa) päättävät hylätä kaupungin ja lähteä etsimään omaa Kuunlaaksoansa....
  • kirjan teksti on (taas kerran) ihanan vanhanaikaista ja monet sanat,kuten boksaaja tuskin enää käytössä....? Tarina etenee jännittävästi paikasta toiseen ja väläyttää miten ihminen voi vapautua kaupungin ja pakkotyön orjuudesta, toisaalta vapaudellakin on hintansa. Kaiken vaivan palkitsee toisessa osassa sen oman paikan löytyminen missä nuoripari voi aloittaa kaiken alusta ja paremmin. Rakkaus voittaa kaiken! Mielestäni tämä on vähän poikeavaa kerrontaa Londonilta, toisaalta en ole lukenut koko tuotantoa, tämä on vain mutu-tunne.
  • Ehdottomasti lukemisen ja tutustumisen arvoinen!!!!
  • The Valley of the Moon, 1913,  kirjan on suomentanut Helmi Krohn, Otava, 1924.

90-vuotias ....

  •  seuraavassa kirjakatsauksessa voisi siirtyä vähän romantiikan pariin....ja tähänkin voi vielä tulla myöhemmin lisäyksiä, ei nämä vielä loppunut! :D


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Blogin ulkoasun päivitystä

Tänään ajattelin päivittää vähän plogin ulkoasua tulevan kevään kunniaksi. On vähän tylsää katsella lumista maisemaa kun ulkona paistaa aurinko ja linnut laulaa.

Toivottavasti Te arvoisat mahdolliset lukijat ja katselijat pidätte muutoksesta. Koitin myös tekstin saada selvemmäksi luettavaksi ;)

Kävijämittarin mukaan 1000 kävijää ( vai onko kaikki omia käyntejä))jo rikki ja tilastojen mukaan blogissa piipahtaneita olisi mm. Yhdysvalloista ja Thaimaasta. Hmmm.Olisi kiva tietää käyttääkö kukaan tuota kääntäjää ja tajuaako kukaan tästä mitään :D Siksi koitan käyttää paljon kuvia, pelkkää tekstiä(ja varsinkin minun) olisi ikävystyttävää lukea.
Minusta on tullut ahkera kameran käyttäjä ja tykkään ottaa valokuvia. Kiitos hyvän kameran ne jopa onnistuvat?

Bloggailu jatkuu ja tunnustan pitäväni tästä. Olen vielä vasta-alkaja enkä osaa kaikkia hienouksia mitä blogger tarjoaa mitä tulee ulkoasun,tekstin,värien ja kuvien suhteen. Opetellaan,pikkuhiljaa. Sisältö se tärkein ja jatkan edelleen Muumien, vanhojen kirjojen ja tavaroiden parissa :)
Kiitos täällä tähän mennessä kävijöille ja Tervetuloa uudelleen!
(Ja jätäthän edes pienen kommentin niin tiedän Sinun käyneen ja mitä mieltä olet ja mitä tykkäsit :) Kaikki palaute on Tärkeää!)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pikapyrähdys Purkkien Maailmaan...

hopeanharmaa

....eli meitin Mökille Plantaasille ja kotio  muutaman kuvan kera!

  • ensimmäiseksi, Chymos peltirasiat saivat oivan lisän kun löysin nettikirpulta tämän rasian
pohjakuva tarrasta
  •  Bryssel
  • 800g
  • Julia suklaakonvehteja
  • Chymos,Lappeenranta
  • valmistusvuosi hakusessa!
wanhoja purkkeja ;)
  •  aiemmin ostamani ja täällä esittelemäni kuvassa näkyvät peltipurkit pääsivät vihdoinkin mökille
    • Ruusupurkkien päällä oleva keltaoranssimusta purnukka on sisältänyt joskus mustaa irtoteetä
    • sininen kissapurkki on lapsuuden kotoa...
    tästä ei purkki enää söpösty?

    • My Faitfhful Friend`s Own Biscuit Box <3

    • ...ja kissapurkkeja on itseasiassa 2, joista toinen löytyikin kotoa kaapista...
    • ehdottomasti mun Suosikki no 1
    • ei mitään merkintää, englantilaista alkuperää?
    •  ehdotettu Spratts:n valmistama koirankeksipurkki ja kieltämättä samaa näköä ja sama teksti on

 

....ja lisää purnukoita...



  • 90-luvun Muumipurkkeja
  • googlettamalla ei löytynyt kuvia eikä tietoja
  • kauniita nämäkin :)
  • nettikirpulta hankittuja "halvalla kun sai"
  • yhden sain parhaalta ystävältäni lahjaksi <3
  • näihin palaan vielä myöhemmin....




perjantai 21. maaliskuuta 2014

21.3. Perjantai : Muumikannuja

Jippii, Muumikannukokoelmani on nyt täydellinen!

Viime viikolla kotiutui Iloinen Perhe-muumikannu Facen muumikirppiksen kautta :)

hei muumi!

Muumikannut siis ovat vasemmalta lueteltuna:
- Iloinen Perhe (Happy Family)1995-2001
- Perhe (Moomin Family) 2005-2007
- Seikkailu- Kaadin, (Pitcher) 1L 2009-2013
- Seikkailu Muutto 2013-
- "Pikku Mymmeli", Muumi Juhlahetki - sarjan Mehu/Mittakaadin 1,1l, 2012-
  • ollut ensin saatavilla mitta-asteikolla, sitten mitta-asteikolla ilman numeroita ja lopuksi ilman mitta-asteikkoa ja numeroita....
  • tarkemmat tiedot voi tarkistaa täältä, jos kiinnostaa tietää mitkä kaikki muumimukit,kannut,lasit ym kuuluu keräilijäluetteloon... huom!ei ole ihan ajantasalla,näköjään :D
  • wikipedia kertoo muumimukeista seuraavaa...
kannuja ja mukeja
  • kuvassa vielä kannuihin kuuluvat mukit ( ei Juhlahetkikaatimeen) eli Iloiseen perheeseen kuuluva lasten astiasto( muki, matala lautanen ja lusikka v.2001 asti) samalla kuviolla, samoin Perhe, Muutto ja uusin Seikkailu Muutto-mukit
  • laitan joskus myöhemmin kuvat minulta löytyvistä muumi- lasten astiastoista kuvia, niitäkin on kerääntynyt jokunen...
  • Juhlahetkikaatimen edestä löytyy Stockmann 150-vuotta juhlavuoden muki v. 2012 ja Hurraa-muki v. 2012 Helsinki Worlds Desing Capital,kummatkin erikoismukeja joita valmistettiin vain rajallinen määrä myyntiin.
  • kuten huomata saattaa, ekat muumikannut ovat pienempiä, vetoisuudeltaan n.50 cl.
  • myös mukit ovat pienempiä,lasten astiastoa kun ovat
  • myöhemmin mukit valmistettiin Teema-mukeihin, niiden vetoisuus on n. 3dl ja
  • valmistusmaa muuttui Suomesta mm. Thaimaahan mikä on saanut monen Muumifanin surulliseksi :(
  • mun lemppari on Perhe-sarja, se kun on niin iloisen värikäs ja jotenkin "sirkusmainen", tulee hyvälle tuulelle! Siitä sarjasta puuttuu matala lautanen mutta ei haittaa, ehkä sen joskus saan ehkä en :)
MUUMIKERÄILYN SATOA
  • lopuksi vielä kuva osasta muumimukeja, ylähyllyllä on mm. ysärimukeja :)
  • muovifiguurit ovat tulleet mm. pääsiäismunista ja joulukalentereista
  • ns. nukkapintamuumit ovat löytyneet ihan kaupan hyllyltä
  • oikealla alahyllyllä nurkassa ovat uusimmat posliinimuumifiguurit, ainoastaan Pikku Myy puuttuu.
  • huomaa "elämää nähnyt" nukkapintainen Nipsu <3 !
  • minunhan piti kerätä vain MUKEJA! ;D